Tonfiks. Käsittelee ääntä.

Äänen kuuleminen luiden kautta

Tiistai 18.6.2019 - Eero Aro

Itse en ole kokeillut tätä "hauskaa" koetta vuoden The Electrical Experimenter -lehdestä tammikuulta 1916, enkä aio sitä tehdäkään. Rajansa kaikella.

Hearing_through_your_teeth.jpg

Näin kuulet hampaittesi kautta

Tarvitset levysoittimen. (...jolla voit soittaa 78 kierroksen savikiekkoäänilevyjä. Mikrouralevyjen ura on niin kapea, että tämä koe ei luultavasti onnistu niillä yhtä hyvin kuin savikiekoilla.)

Tuki molemmat korvasi pumpulitupoilla. (Nykyään olisi helpompi käyttää korvatulppia.)

Laita tavallinen ompeluneula hampaittesi väliin ja pure hampaat tiukasti yhteen. Älä kosketa neulaa huulilla tai kielellä.

Neulan ei tulisi tulla suusta ulos enempää kuin 1...1,5 tuumaa. Jos neula on pitempi, se kannattaa katkaista. Sanomattakin on selvää, että neula laitetaan suuhun niin päin, että sen terävä kärki osoittaa suusta poispäin. (KÄÄK!)

Laita äänilevy pyörimään ja kumarru varovasti levyä kohti ja kohdista neula levyuraan samalla tavalla vinossa asennossa, jossa levysoittimen neula tavallisesti on.

Kun neula koskettaa uraa, musiikki alkaa soida pääsi sisällä voimakkaana ja selvänä.

(Levylle kaiverrettu äänivärähtely siirtyy neulan ja hampaiden kautta kallon luihin, joista se johtuu suoraan kuuloelimeen. Ääni ei tässä tapauksessa välity ilman kautta.)

Kokeen toinen vekkuli seuraus on, että vieressäsi oleva henkilö havaitsee musiikin kuuluvan sinun päästäsi. Pääkoppasi toimii kaiuttimena.

(Lisäisin vielä näihin lehden ystävällisiin neuvoihin, että älä hengitä kovin voimakkaasti sisäänpäin, ja pysy kumarassa asennossa, jotta neula tippuu maahan, jos leukasi aukeavat. Älä niele neulaa. Se ei ole hyväksi. En uskalla arvailla, kuinka monta neulaa Mr. Gernsback nielaisi.

Oikeastaan: Älä kokeile tätä kotona!)

Tehosteäänien vanhentumisesta

Tiistai 11.6.2019 - Eero Aro

Erään suomalaisen TV-tuotantoyhtiön lopputunnuksessa on ääni, jossa sormella pyyhkäistään märkää lasiruutua.

TV-katsojat eivät taida enää yhdistää ääntä siihen, että ennen televisioissa oli lasinen kuvaputki, ja kun sitä pyyhkäisi kostealla sormella, niin kuului tuollainen ääni. Lopputunnus on tehty silloin, kun kuvaputket olivat vielä lasia.

Yritin tehdä samanlaisen äänen, mutta talosta ei löydy yhtä massiivista lasia kuin kuvaputkissa käytettiin.

Monet muutkin tehosteäänet vanhentuvat samalla tavalla, jäävät oman aikansa reliikeiksi. Huomasin tämän kuunnelmatyössä ällistyttävän nopeassa tahdissa silloin, kun kännykät tulivat käyttöön. Ennen kännykkäaikaa puhelimen soittoääneksi tunnistettiin aina se metallisen kellon kilinä, joka se oli ollut 1900-luvun alusta saakka. Lankapuhelimissa alkoi olla elektronisia hälytysääniä joskus 1960-luvulla. Kännyköiden myötä kehitysvauhti kiihtyi. Ensimmäisissä kännyköissä oli yksinkertainen summeri, joka hädin tuskin pystyi soittamaan pari, kolme erikorkuista ääntä. Kun melodiakyky parani, niin alkoivat soittoäänimarkinat. Kännyköihin ladattiin soittoääniä, joista oikein maksettiin.

Sattumalta, Hesarissa onkin juuri juttu tästä aiheesta:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006143275.html

Nettiin ilmestyi konverttereita, joilla äänitiedoston pystyi muuntamaan soittoäänitiedostoksi.

Kun matkapuhelimet kehittyivät mediaviestimiksi, niin ne pystyivät soittamaan mitä ääniä tahansa.

Yleisradion Tehosto teki aikoinaan kulttuurityötä tallentamalla esimerkiksi sellaisia maatalouteen ja erilaisiin käsitöihin liittyviä ääniä, jotka olivat katoamassa. Työkaluja oli vielä tallella ja valokuviakin niiden käytöstä, mutta viimeiset henkilöt, jotka todella tiesivät, kuinka välineitä käytettiin, olivat jo hyvin vanhoja. Tehoston hankintamies Arto Jokisuu teki tällä alueella paljon merkittävää työtä, toki muutkin tehostolaiset työn ääniä äänittivät ja joitakin ääniä kertyi Tehoston arkistoon esimerkiksi toimittajien äänittäminä.

Puheäänelle kasvot

Tiistai 4.6.2019 - Eero Aro

Yandong Wen, Rita Singh ja Bhiksha Raj ovat tehneet mielenkiintoisen tutkimuksen. Voidaanko ihmisen kasvoista muodostaa kuva äänen perusteella?

Siis, jos meillä on äänite jonkun henkilön puheesta, niin onko mahdollista mallintaa teknisin keinoin, miltä henkilö näyttää? Pystyn kuvittelemaan tällaiselle ohjelmalle tai sovellukselle käyttöä esimerkiksi rikostutkimuksessa.

Kun tapaamme ensimmäisen kerran ihmisen, jonka kanssa olemme puhuneet esimerkiksi puhelimessa, niin henkilön ulkonäkö ei kovin usein vastaa puheen perusteella saatua mielikuvaa. Sama pätee myös radioääniin, henkilöihin, joiden ääni on tuttu radiosta, mutta jotka eivät ole kovin paljon julkisuudessa kasvoillaan. Muistan kuinka entinen työtoverini Esko Riihelä kertoi mielellään juttua rouvasta, jota hän kätteli jossain tilaisuudessa hänet tavatessaan. Rouva oli kiljaissut: "Herranjestas, tuoltako te näytätte!"

Wenin, Singhin ja Rajin sovellus analysoi, millaisessa ääntöväylässä erilaiset äänteet ovat mahdollisesti muodostuneet. Sitten se valitsee suuresta määrästä fyysisiä malleja palasia äänen osatekijöille ja rakentaa kokonaisuuden, jonka sitten pitäisi näyttää suurin piirtein siltä, miltä tuollaisella äänellä puhuva ihminen näyttää.

Veikkaan, että 60-luvun elokuvien äänenmuuttamiskonsti, nenäliinan laittaminen puhelinluurin päälle, ei muuta tarpeeksi ihmisen persoonallista ääntä, vaan on vielä analysoitavissa.

Face_generation_from_voice.jpg

Paperi löytyy täältä: https://arxiv.org/pdf/1905.10604.pdf

Elektroniikkarakentelu ei ole entisensä

Tiistai 28.5.2019 - Eero Aro

Rakensin 1960-luvun lopussa ensimmäiset yksinkertaiset elektroniset laitteeni paristoista ja polttimoista. Olin saanut harrastukselle hyvät pohjat Philipsin Electronic Engineer -rakennussarjoista, joista pystyi kokoamaan monenlaisia pieniä kytkentöjä. 1971 suoritin radioamatööritutkinnon ja siihen aikaan oli itsestään selvää, että sähkötyslähetin oli halvinta ja helpointa rakentaa itse. Niitä sitten tinailtiin monia erilaisia ja monia radioamatööriaseman lisälaitteita, automaattisia sähkötysavaimia ja muita.

Äänentoistolaitteet alkoivat kuitenkin kiinnostaa minua enemmän kuin radioamatöörilaitteet, ja vuosien mittaan rakensin paljon erilaisia vahvistimia ja kaiuttimia, ja kitaraa soittaville kavereilleni Wah-wah-pedaaleita ja jousikaikuja.

Kytkentäkaavioita etsittiin kirjastosta löytyneistä vähäisistä kirjoista ja helsinkiläisen Elektrofoto-liikkeen Elektroni-lehdestä ja Yleiselektroniikka-lehdestä. Ne julkaisivat mm. saksalaisen Elektorin skemoja. Kun Elektoria sitten alkoi saada Suomestakin, niin sieltä sitä vasta kytkentöjä löytyikin.

Elektor_capt2.jpg

Kun nyt selailen netistä Elektorin ja muiden 70- ja 80-lukujen elektroniikkarakentelulehtiä, niin päällimmäisin havainto on, että suurin osa lehtien rakenteluohjeista käsittelee sellaisia laitteita, joita ei nykyisin kannata tehdä itse, jos aiheeseen ei liity mitään omaa erityiskiinnostusta.

On vaikea kuvitella, mihin kaikki harrastelijoiden silloin rakentamat erilaiset äänitaajuusgeneraattorit, lämpömittarit, termostaatit, hämäräkytkimet, reaktioajan mittarit, diaprojektorin ja valotuskoneen ajastimet, päätevahvistimet, äänensävyn säätimet, digitaaliset kellot ja munakellot ovat oikein joutuneet. Vastaavia, kätevämpiä ja parempia laitteita saa nykyisin muutamalla eurolla, tai niiden ominaisuudet sisältyvät johonkin muuhun laitteeseen, esimerkiksi älypuhelimeen. Autoon ei enää tarvitse rakentaa pyyhkijöiden tihkukytkintä, varashälytintä, poistumisvaloa, valojen päällejäämishälytintä tai sähköistä sytytystä.

Sen verran kuin olen asiasta kärryillä, niin nykyisin elektroniikkarakentelu keskittyy paljon esimerkiksi Arduino-sovellutusten ympärille. Siinä tarvitaan myös ohjemointitaitoja.

Tässä on eräs Elektorin digitaalinen lämpömittari vuodelta 1983:

Elektor_capt1.jpg

Juottamisesta

Tiistai 21.5.2019 - Eero Aro

Iltapäivän kahvitaukojeni hupahetkiin kuuluvat keittiön telkkarista katsottavat Wheeler's Dealersin vanhat uusintajaksot. Alkuperäiset 13 kautta, joissa mekaanikkona oli Ed China, ovat mielestäni parempia kuin myöhemmät kaudet.

wheeler-dealers-logo.jpg

Vaikka Ed onkin ilmeisesti loistava automekaanikko, niin en suosittele ottamaan oppia hänen tavastaan juottaa sähköjohtoja. Edin liitokset eivät nimittäin tule kestämään muutamaa vuotta enempää.

Ed kuorii ja esitinaa aina johtojen päät, joka on aivan oikein tehty. So far so good. Sitten hän kuitenkin pitelee päitä noin suurin piirtein vierekkäin ja vie juottimen kärjellä sulaa tinaa liitokseen, niin että johdot tarttuvat toisiinsa. OIJOIJOIJOI!

Jos liitos ei tinan jäähtymisen aikana liiku yhtään, niin kyllähän näinkin jonkinlaisen juotoksen saa aikaiseksi. Kokemukseni mukaan on kuitenkin lähes mahdotonta välttää juotoskohteen pientä liikettä jäähtymisen aikana, jos johtimia pitelee käsin eikä mikään apuväline pidä niitä paikallaan. Tärinän seurauksena on ns. kylmä juotos. Kylmän juotoksen tunnistaa parhaiten siitä, että tinan pinta jää mattaharmaaksi. Hyvän juotoksen pinta on kiiltävä.

Kylmä juotos kestää jonkin aikaa, mutta aikojen kuluessa tina haurastuu ja karisee vähitelen pieninä muruina pois. Jos laitetta ei liikuteta, niin kylmän juotoksen tuhoutuminen saattaa kestää vuosia, mutta autossa, joka liikkuu ja tärisee, kylmä juotos hajoaa varsin pian.

Ed suojaa juotoksen lopuksi kutistussukalla, joka on oikein hyvä asia. Valitettavasti Edin juotoksissa oikeastaan vain sukka pitää liitosta yhdessä, eivätkä johtojen päät rupea törröttämään irrallaan, mutta niinpä ei ole myöskään helppoa huomata kylmän juotoksen tuhoutumista.

Älä siis tee niin kuin Ed tekee, vaan tee niin kuin juotosliitos tehdään oikein:

Kuori n. 2 cm eristettä johtojen päistä.

juotos_2.JPG

Kierrä kuorittujen johtojen erilliset langat yhdeksi nipuksi.

juotos_3.JPG

Kierrä yhteen liitettävät johtojen päät yhteen. Näin syntyy hyvä mekaaninen liitos.

juotos_4.JPG

juotos_5.JPG

juotos_6.JPG

Kuumenna liitoskohtaa juottimella.

juotos_7.JPG

Vie tina liitokseen, johtimiin, EI juottimen kärkeen, ja anna tinan imeytyä johtoihin.

juotos_8.JPG

Älä tärisytä äläkä anna juotoksen liikkua yhtään ennen kuin tina on jähmettynyt. Tinan pinnan tulee olla kiiltävä, ei mattaharmaa.

juotos_9.JPG

Eristä liitos kutistussukalla. Edin tapa lämmittää kutistussukkaa juottimella ei ole hassumpi tapa. Olin itse aikaisemmin lämmittänyt sukan kaasusytyttimellä tai tulitikulla, mutta juotinhan on ihan hyvä siihen hommaan, jos käry ei haittaa.

juotos_10.JPG

Ja lopuksi vielä linkki yhteen Youtubessa olevaan videoon, jossa oikea juottamistapa näytetään oikein hyvin:

https://www.youtube.com/watch?v=9ErNVJytyNs

Kovaääninen torvi

Tiistai 14.5.2019 - Eero Aro

1920-ja 1930-luvuilla elektronisten komponenttien nimet eivät olleet vielä vakiintuneet ja monille niistä ehdoteltiin useita erilaisia sanoja.

Kaiutin on edelleen englanniksi loudspeaker, saksaksi Lautsprecher ja ruotsiksi högtalare.

Kaikki nuo sanat viittaavat puhumiseen, sillä laitetta käytettiin aluksi sähkötyksen ja puheäänen toistamiseen. Suomenkielisissä lehdissä ja kirjoissa käytettiin aluksi suoraan muista kielistä käännettyjä ilmaisuja kovaääninen puhuja ja kovaääninen torvi. Kaksiosaista nimitystä olisi ollut hankala taivuttaa erilaisiin muotoihin, joten lyhyt ja napakka kaiutin oli ehdottomasti hyvä valinta.

Kaiutinelementti_rez.jpg

Kielitoimiston sanakirjan mukaan:

"Kaiutin on laite joka muuttaa äänentoistossa sähkövärähtelyn ääneksi ja säteilee sen etäämpänä kuultavaksi."

Kaiutin kaiuttaa kaikenlaista ääntä sisä- tai ulkotilaan, tasapuolisesti. Sen nimi ei viittaa puheeseen eikä musiikkiin, eikä sana tässä tapauksessa liity kaikumiseen. Kaiutin on kätevästi muuntunut myös puhekielisiksi kajariksi, ämyriksi ja kajottimeksi.

Vielä 1970-luvulla muistaakseni puhuttiin kaiutinkaapeista tai vain kaapeista. Sen ajan kaiuttimet olivat sen verran kookkaita, että ehkä ne kaapeilta vaikuttivatkin.

DX-kuuntelu

Tiistai 7.5.2019 - Eero Aro

Vaikka viestintämaailma on muuttunut nopeasti Internetin käyttöönoton jälkeen, niin DX-kuuntelua harrastetaan edelleen. DX-kuuntelu tarkoittaa kaukaisten radioasemien lähetysten kuuntelua, "Distant X". Kuuntelua harrastettiin alun perin yleisradioaaltoalueilla; lyhyillä, keskipitkillä ja pitkillä aalloilla, mutta myös ULA-taajuuksilla.

Netti kuitenkin mullisti koko radiomaailman. Viimeisin minua ällistyttänyt nettisivu on RadioGarden, josta on naurettavan helppo valita kuunneltavaksi mikä tahansa netissä striimaava radioasema, milloin ja missä tahansa, ja ohjelma kuuluu täysin häiriöttä ja hienolla äänenlaadulla.

http://radio.garden/live/

Helppokäyttöisen nettiselaimen klikkailijalle saattaa olla käsittämätön asia se, millä tavalla vielä vaikkapa vain 1990-luvulla kuunneltiin suoraan radioteitse radiolähetyksiä kaukaisista maista. Onnistuminen edellytti pitkäjännitteistä ja järjestelmällistä kuuntelua sekä päivystämistä. Piti tietää ainakin jonkin verran radioaaltojen etenemisestä eri aaltoalueilla, joka vaikutti siihen, mihin aikaan ja millä bandilla kannatti kuunnella. Usein piti myös kuunnella pitkin yötä, sillä monesti kuuluvaisuus oli paras ja häiriötön johonkin tiettyyn suuntaan juuri yöllä.

DX-kuuntelu- ja radioamatööriharrastuksen ansiosta opin kuuntelemaan analyyttisesti ja selektiivisesti. Monesti vaimea asema erottui vain hädin tuskin kaikenlaisten häiriöiden seasta. Ihmisen kuulo on yksi parhaista "suodattimista", tekniset laitteet ovat tuollaisessa kuuntelussa vain apuvälineitä.

Jari Lehtinen kirjoittaa aiheesta enemmän:

https://sdxl.fi/taman-paivan-dx-kuuntelu/

Itse en ole DX-kuuntelua harrastanut pitkiin aikoihin. Eipä silti, yleisradioyhtiöt kautta maailman ovat jo vuosia sitten lopettaneet lähetykset noilla aaltoalueilla.

Nauhoittelin silloin tällöin lyhytaaltoradiosta, mutta käytin nauhan aina uudelleen, joten aikaisemmat nauhoitukset pyyhkiytyivät pois uuden tieltä. Niinpä minulla ei ole säilynyt mitään DX-kuunteluäänitteitä. Tässä on kuitenkin pieni pätkä BBC:n Top 30 Chart hits -ohjelmasta, jota kuuntelin säännöllisesti, koska tuohon aikaan Suomen radiossa soitettiin popmusiikkia kovin, kovin vähän ja vain muutamissa ohjelmissa pitkin viikkoa. Paikallisradioita ei vielä ollut.

BBC:stä ja Radio Luxembourgista oli mahdollista kuulla kaikki uusimmat listakappaleet alkuperäisinä esityksinä, sillä Suomen Yleisradio soitti kappaleen ensimmäisen kerran aikaisintaan viikon päästä, joskus paljon myöhemmin, sitten kun levyn kappale oli saapunut Suomeen. Meillä myös alettiin heti soittaa lähes pelkästään suomalaista käännösversiota, kun se oli tehty.

Tämä vuonna 1970 tekemäni äänite on harvinaisen hyvälaatuinen, siinä on vain vähän lyhytaalloilla esiintyvää häiriötä ja lähetteen häipyilemistä.

The Long Now

Tiistai 30.4.2019 - Eero Aro

The Long Now Foundation on yhteisö, joka tarjoaa vastakohdan kiihtyvälle kehitykselle ja se haluaa vaikuttaa siihen, että pitkän tähtäimen ajattelusta tulisi yleisempää. Long Now ei halua kiirehtiä.

The Long Now:lla on käynnissä mm. 10.000 vuoden kellon rakentamisprojekti. Heidän aikomuksensa on rakentaa suuri mekaaninen kello, joka tulee käymään ainakin kymmenentuhatta vuotta pysähtymättä. Kello suunnitellaan niin, että se tarvitsee mahdollisimman vähän huoltoa, joten myöskään huoltotaukoja ei tule olemaan.

Kellon valmistumispäivämäärää ei ole määritelty, mutta Long Now kertoo yleisölle sitten, kun kello on valmis.

Kelloa rakennetaan vuoren sisään louhittuun tilaan Länsi-Texasissa. Kellon suunnittelijan Danny Hillisin haave on rakentaa mekaaninen kello, joka naksahtaa vain yhden kerran vuodessa.

Kello tulee soittamaan silloin tällöin sävelmän. Useimmiten sävelmä soi sen jälkeen, kun kävijä on vetänyt kellon, mutta se soi joskus sellaisinakin hetkinä, kun kukaan ei ole kuuntelemassa sitä. Jokaisella soittokerralla kello soittaa uuden sävelmän, jollaista se ei ole soittanut koskaan aikaisemmin.

Pedanttia ääni-ilmaisua

Tiistai 23.4.2019 - Eero Aro

Kauan, kauan sitten kaukaisella tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäluvulla olin BBC:n Birminghamin kuunnelmastudiossa seuraamassa radiokuunnelmien tekoa. Sain olla studioissa mukana ns. tea-boyna, jonka tehtävä on kantaa mikrofonitelineitä, piuhoja, siivota ja laittaa tavaroita takaisin paikoilleen.

Oli helppo huomata, millaisia eroja Suomen ja Englannin kuunnelmantekijöiden työtavoissa oli. Yksi silmiinpistävä ero oli englantilaisten pedanttisuus joihinkin tiettyihin ääniin. Eräs sellainen oli teeveden kaataminen teekuppiin.

Olin tottunut meillä Suomessa siihen, että teekannuun laskettiin hanasta vettä ja näyttelijät tai järjestäjä kaatoi "teetä" tai "kahvia" kohtauksen kuluessa kuppeihin. Tämä ei olisi Englannissa käynyt ollenkaan päinsä!

Studiojärjestäjä (studio manager) keitti vedenkeittimellä ("kettle") vettä, joka kaadettiin lämmitettyyn teekannuun (pot). Sitten studiojärjestäjä, koska hän osasi, (ei näyttelijä koska hän ei olisi osannut tai pystynyt tekemään sitä samalla kun puhui), kaatoi veden kuppeihin oikealla hetkellä ja äänen muodostumisen kannalta oikealta korkeudelta. Kun vesi parin oton jälkeen pääsi jäähtymään, studiojärjestäjä kiehautti sen uudelleen kuumaksi ottojen välillä.

On tietysti totta, että veden lämpötila vaikuttaa siihen, miltä veden kaataminen veteen kuulostaa. Kuuma vesi pulputtaa jotenkin pehmeämmin kupissa olevan veden pintaan. Kylmän veden kaataminen kuulostaa lähinnä lirutukselta. Sama ilmiö on helppo huomata kesällä rantasaunassa kuumien vesien kanssa pulatessa.

Tein koeäänityksen. Molemmissa on käytössä sama teekannu ja sama teemuki.

Tässä kaadetaan vesihanasta suoraan otettua vettä.

Tässä kaadetaan juuri keitettyä vettä.

Tällä äänellä on ymmärrettävästi läheinen merkitys englantilaisille, jotka juovat teetä monta kertaa päivässä. Jokainen englantilainen tuntee ja tunnistaa oikean vedenkaadon äänen.

Meillä samantapainen kulttuuriin kuuluva ääni on esimerkiksi askelien ääni lumessa. Suomalainen tunnistaa pakkaslämpötilan lumen narskeesta. Kovalla pakkasella lumi narisee enemmän kuin suojasäällä.

Taas uusi kelanauhuri

Tiistai 16.4.2019 - Eero Aro

Mitä ihmettä? Thorens ilmoittaa julkaisevansa kesällä 2020 uuden kelanauhurin Ballfinger-yhtiön kanssa.

https://www.thorens.com/en/thorens-news-m/231-high-end-2019-thorens-tm-1600-%E2%80%93-high-end-tape-machine.html

Laitteen hinnaksi ilmoitetaan 20.000 euroa ja TM 1600 -mallia aiotaan valmistaa sata kappaletta.

Tuote kohdistetaan high-end-markkinoille, mutta kuinka he kuvittelevat saavansa mitään katetta panostukselleen, jos hinta ja valmistusmäärä on suunniteltu tuollaisiksi?

Revoxin samanlainen suunnitelma uuden kelanauhurin valmistamiseksi kariutui vain pari vuotta sitten. Revoxin nauhuri ei koskaan tullut markkinoille.

Miltä ääni haisee?

Tiistai 9.4.2019 - Eero Aro

Ylen jutusssa Jaakko Viitalähde kertoo, kuinka ääni saa hänelle aikaan aistimuksia, jotka oikeastaan kuuluvat jonkun toisen aistin alueeseen.

Ääni haisee juustolta

Itse en juuri koskaan saa jutussa kuvatun tapaisia synestesiä aistimuksia. Yksi asia kuitenkin tapahtuu joka kerran, kun kuulen erään äänitteen.

Holophonics-keinopäällä äänitetty pätkä, jossa paperikassi pujotetaan keinopään päälle, saa tasapainoaistini heilahtamaan vähän. Tuntuu siltä, että horjahdan.

Holophonics on Hugo Zuccarellin kehittämä binauraalinen äänitystekniikka, äänitettä tulee kuunnella kuulokkeilla. Kaiuttimien kautta tila- ja suuntavaikutelma ei toimi oikein, eikä tunnu yhtä vaikuttavalta kuin kuulokkeilla.

Paperipussiäänite on tässä, palaa selaimen takaisin-nappulalla.

Kumpi oli muna ja kumpi oli kana?

Tiistai 2.4.2019 - Eero Aro

Puhdistin ja kunnostin jokin aika sitten Geloso G 258 -kelanauhurin. Se on nätti kuin karamelli, värikkäät käyttönappulat ja krominväriset listat. Nauhuri on näppärän kompakti ja siinä on sisäänrakennettu kaiutin.

Geloso_G258.jpg

Laitteen kaikki kumiosat olivat kuivuneet tai hapertuneet, joten vaihdoin ne. Välipyörät kunnostutin Ruotsissa Svalanderilla. Kaikki elektrolyyttikondensaattorit menivät myös uusiksi.

Sattumalta löysin nettisivun, jolla esitellään Edison Envoy -niminen kelanauhuri. Edison muistuttaa  Geloso-nauhureita erittäin paljon. Envoy on sanelukone, sen käyttönappulat ovat olleet mikrofoni-kauko-ohjaimessa. Envoy onkin lähempänä Geloson 257-mallia kuin 258:aa.

Venäjänkielisen sivun teksteistä selviää kuuklekääntäjällä, että Envoyn on valmistanut Thomas A. Edison Industries Italiassa. Tehdas perustettiin vuonna 1884 sähkövoimayhtiöksi, mutta sillä oli myös muita toimialoja, mm. kemian teollisuutta ja nykyisin se toimii lisäksi maakaasualalla.

Geloso 258 näyttää avattuna tältä. Mekaaninen rakenne on vähän harvinaisempi kerrosvoileipärakenne, jossa ylä- ja alapuolinen metallichassis on liitetty toisiinsa läpimenevillä pitkillä ruuveilla. Periaatteessa lähes kaikkiin osiin pääsee käsiksi kokonaisuutta hajottamatta, mutta konkkien vaihdon takia jouduin irrottamaan alaosan. Se helpotti myös puhdistusta.

Geloso_koneisto.jpg

Edison Envoy näyttää tältä, samoja ja samantapaisia ratkaisuja. Äänipää ja sen suojakotelo on aivan sama komponentti, samoin vetoakselin painerulla ja monet välipyörät.

Edison_koneisto.jpg

Nivelien rutinaa

Tiistai 26.3.2019 - Eero Aro

Tohtorit Jérôme Thevenot ja Simo Saarakkala ovat kehittäneet Oulun yliopistossa uuden keinon selvittää nivelten kuntoa.

https://yle.fi/uutiset/3-10675789

"Akustisen menetelmän avulla voidaan seurata esimerkiksi nivelrikon etenemistä ja tekonivelleikkauksen jälkeisen kuntoutumisen edistymistä."

Itse perusidea on jälleen kerran yksinkertainen, mutta kenelle muulle kuin näille tutkijoille on tullut mieleen kiinnittää nivelen kohdalle herkkä mikrofoni, jonka avulla voidaan kuulla nivelen rutinat? Ei minulle ainakaan olisi tullut. Kun mikrofoni on kiinni liikkuvassa potilaassa, niin pystytään rekisteröimään nivelen ääniä oikeassa tilanteessa, jossa niveltä rasitetaan oikeasti.

Tutkimuksessa tallennetaan myös tieto liikkeestä ja ihon lämpötilasta. Ääniaallon tallentamiseen herrat näyttävät käyttävän ilmaista Audacity-ohjelmaa, joka vähän hymyilyttää minua. Ehkäpä audion analysointiin jatkossa kannattaisi käyttää jotain edistyneempääkin ohjelmaa, jossa olisi myös spektrogramminäyttö. Esimerkiksi Praat voisi olla hyvä ohjelma.

Bikelofoni

Tiistai 19.3.2019 - Eero Aro

Oddmusic Galleryn nettisivulle on koottu hauskoja instrumentteja, jotka ovat ainakin "erilaisia", kuin on tavallisesti totuttu:

Oddmusic Gallery

Tässä esimerkiksi Bikelophone:

bikelophone.jpg

Bikelophone on rakennettu vuonna 1995 Lyle and Sparkleface Bandin käyttöön. Polkupyörän runkoon on kiinnitetty kitaramikrofoneja, joten kaikki, mikä koskettaa pyörää, kuuluu kaiuttimista. Tekijöiden mukaan bikelophonen äänet ulottuvat rauhallisesta autuudesta kakofoniseen terroriin. Ääntä myös loopataan ja muokataan signaaliprosessoreilla.

James Bond -nauhuri

Tiistai 12.3.2019 - Eero Aro

Aikoinaan ällistyttävää pienoistekniikkaa, nykyisin lähes hylätty formaatti, minikasetti!

James Bond-elokuvassa For your eyes only vuodelta 1981 käytettiin keskustelun salakuunteluun muokattua minikasettinauhuria. Nauhuri oli piilotettu ravintolapöydällä olevan kynttilälyhdyn jalustaan. Bond keskustelee Aristotle Kristatos-nimisen konnan kanssa, sitten tarjoilija käy noutamassa kynttilälyhdyn ja vaihtaa sen tilalle toisen.Toinen Columbo-niminen roisto kuuntelee sitten toimistossaan, mitä pöydässä juuri äsken juteltiin.

Herrat_poydassa.jpg

Jotta Philips LFH 195 -nauhuri oli saatu mahtumaan pyöreään lyhdyn jalustaan, sen paristokotelo oli sahattu irti, ja sijoitettu nauhurin viereen.

195_orig.jpg

195_muokattu.jpg

Täällä on lisää tietoa ko. kohtauksesta:

http://www.jamesbondlifestyle.com/product/philips-lfh-195-voice-recorder

Ääntä Marsista

Tiistai 5.3.2019 - Eero Aro

NASA:n Mars 2020-kulkijan suunnitellaan laskeutuvan Marsiin helmikuussa 2021.

Tällä kertaa marskulkijassa tulee olemaan myös äänimikrofoneja, joten saamme kuulla, miltä Marsissa kuulostaa. Mikrofonit valmistaa tanskalainen laatumikrofonien valmistaja DPA.

https://www.dpamicrophones.com/nasa

Aikaisempien mönkijöiden seismometrit ja ilmanpaineanturit ovat kyllä jo aikaisemmin rekisteröineet "ääntä" Marsissa. Siellä on erittäin hurjia myrskyjä, joiden tuulen "ääni" on pystytty erottamaan mittaustuloksista. Mutta korvin kuultavaa audiosignaalia Marsista ei ole vielä kuultu.

Niin kuin kaikille muillekin toiselle planeetalle lähetettäville mittauslaitteille, audiomikrofoneille jo raketin laukaisu, matka ja laskeutuminen tulevat olemaan melkoinen kestävyystesti, saati että mikrofonien pitäisi sitten vielä toimia paikan päällä kunnolla.

DPA4006.jpg

DPA on valinnut tuotevalikoimastaan luotettavan 4006-mallin, jota on valmistettu jo kauan aikaa. Siitä on täällä Maa-planeetalla saatu pelkästään hyviä kokemuksia. Olen itsekin joskus käyttänyt DPA4006-mikrofoneja, lainasin niitä musiikkistudiosta, kuunnelmastudion kalustoon niitä ei kuulunut.

4006:n suuntakuvio on pallo, joka on hyvä valinta Marsiin. Ensiksi, pallomikrofoni on herkkä paineen muutoksille, mutta ei ilma(tai kaasu)molekyylien kiihtyvyyden muutoksille. Se kestää hyvin juuri tuulen aiheuttamaa ääntä. Toiseksi, pallomikrofoni vastaanottaa ääniä kaikista suunnista yhtä hyvin, joten mikrofonia ei tarvitse suunnata johonkin tiettyyn suuntaan. Tämä helpottaa mikrofonien sijoitusta mönkijään.

Aikaisemmissa luotaimissa on ollut sensoreita ja välineitä, jotka ovat välittäneet tutkijoille sellaista tietoa, jota ensimmäiseksi halutaan saada selville. Jotenkin minua kuitenkin huvittaa, että Mars-tutkimus jatkaa uskollisesti samaa perintöä, joka on tapahtunut monesti aikaisemminkin. Elokuvat olivat aluksi mykkiä ja ääni liitettiin kuvaan vasta, kun elokuvia oli jo näytetty teattereissa pitkän aikaa.

Apollo 11 välitti kuusta ainoastaan astronauttien kommunikaatioäänen. Se oli 8-bittistä digitaaliääntä, ja valitettavasti juuri historiallisella hetkellä ääneen tuli kova häiriörusaus. Se osui siihen kohtaan, kun Neil Armstrong sanoi "...great leap for the manX#XZZ$$nd."

Vanha fenomenologien pohdinta siitä, kuuluuko metsässä ääni, kun puu kaatuu, saa nyt uuden sovelluksen. Kuuluuko Marsissa tuulen tuiverrusta, kun tuuli siellä puhaltaa? Paikalla ei tule olemaan kuuntelijaa, mutta sinne yltävät maasta pitkät korvat.

Miksi kaiutinlaatikot on reikiä ilman?

Tiistai 26.2.2019 - Eero Aro

Voe mahoton! Kyllä kuuklekääntäjän kääntämiä sivuja on sitten joskus lustia lukea. Tässä jonkun JoonaDusta-sivuston siansaksaa, "miksi kaiutinlaatikot on reikiä ilman"?

Muista, että "high-end -kaapit sisältää tyyppi ilmanvaihdon".

nauru.jpg

Miksi kaiutinlaatikot on reikiä ilman?

Erityisesti puhuja laatikko malleja ovat reiät ilmanvaihtoa varten. Nimeltään "portit", nämä reiät on ensisijainen tehtävä on parantaa alhainen äänen taajuudet, jolloin ääniaallot syntyvät takana kaiuttimen suuntautuu ulospäin. Kotelot, joissa on enemmän kuin yksi kaiutin, portteja käytetään myös lievittää ilmanpaine ja estää matalalla taajuusalueella loukussa ja vaikuttaa fyysistä liikkuvuutta ja äänensävyn ylimääräisen kaiuttimia.

Pyöreitä portteja

Pyöreä satamat ovat yksinkertaisesti pyöreitä reikiä hakattua etu- tai takaosaa kaiutinkotelon. Kun suunnittelu "viritetty portti", muoviputken tai metallista työnnetään ulompaan porttiin kanavan muodostamiseksi kaapin sisällä. Tämä putki on "viritetty" ja matemaattisia laskelmia määrittää leveyden sen halkaisija ja pituus korostamaan tiettyjä taajuuksia. Kuitenkin putki ei ole rajoitettu muodoltaan sylinterimäinen, ja se voi muodostaa kompleksin sokkelo äänen hienosäätö.

Neliö tuuletusaukkoja

Neliö ristikot muistuttavat tuning satamien kierroksella, mutta tarjoavat joustavuutta, koska sen muoto ja helppous rakentamisen. Neliöt portit voivat sisältää sisäisen kulmat, näytöt ja lisäksi aukot muokkaamisessa.

Ura tuuletusaukkoja

Säätöreijät ilmanvaihto sijaitsevat tyypillisesti alareunassa kovaäänisen voivat sisältää sisäisiä välilevyjä ohjaamaan äänen osaksi uraa. Jotkut kaapit käyttäen porttia kehittää malleja käyttäen lähtö sisäinen näytöt, jotka muodostavat kanavat ja kammiot tarkentaa matalia taajuuksia.

Kuvioyhdistelmän

High-end kaapit ammattikäyttöön kaiuttimet voi sisältää useamman kuin yhden portin ja tyyppi ilmanvaihto, ja useita sisäisiä levy kokoonpanoissa. Yleinen esimerkki on suunnittelu "taitettu torvi", kaiuttimet on asennettu takana, keskellä tai karsinan laitaa. Sarja ohjauslevyjä, satamien ja tuuletusaukkojen viritetty basso ääniä ja liikkuu kohti kaapin etuosassa.

Digitaalinen VHS-kasettinauhuri

Tiistai 19.2.2019 - Eero Aro

No enpäs tiennyt, että tällainenkin vehje on ollut olemassa:

Technics SV-P100

SV-P100 julkaistiin vuonna 1981. Uskomaton peli, tallensi digitaalista stereofonista ääntä VHS-kasetille. En epäile yhtään, etteikö äänenlaatu olisi ollut hyvä, sillä tallenneformaatti oli PCM-koodattu. Paljon pienikokoisempi digitaalinen DAT-nauha julkaistiin vasta 1987.

Technics_SV-P100_kasettidekki.jpg

Hyllyssäni on vielä, ainakin vähän aikaa, Alesiksen 8-raitainen digitaalinen ADAT-moniraitanauhuri, joka käyttää VHS-kasettia, mielellään S-VHS-nauhaa. Vai haluaako joku ostaa?

ADATit olivat suosittuja ennen digitaalisten äänityöasemien kautta. Useita ADATeja voitiin synkata yhteen, jolloin raitamäärää voitiin kasvattaa. Minäkin tein kerran ääni-installaation, jossa kolme ADAT-nauhuria soitti ääntä kahteenkymmeneen neljään pikkuiseen kaiuttimeen.

Kun VHS-kasetti on mekaaninen laite, niin tietynasteista rauhallisuutta kaivattiin, kun nauhurit hakeutuivat soiton aluksi keskenään synkkaan ja ääni alkoi kuulua.

ADAT-nauha pyöri hieman nopeammin kuin VHS-videonauhurin nauha, joten ADAT-kasetille mahtui vähän lyhyempi kesto, kuin kasetin päälle oli painettu.

Youtubessa on video, jossa SV-P100 on toiminnassa.

Mitä eroa on kaiulla?

Tiistai 12.2.2019 - Eero Aro

Äänenmiksaustöissä on tapana puhua "kaiusta". Suomenkielinen ammattislangi ei valitettavasti tee eroa kaiun ja jälkikaiunnan välillä, mutta työtä tehtäessä yleensä ymmärretään puolin ja toisin, kumpaa tarkoitetaan. Jos ei, niin sitten käytetään englanninkielistä terminologiaa, jota en itse kovin mielelläni suosi.

Useimmiten "kaiulla" tarkoitetaan studiopuhekielessä jälkikaiuntaa, englanniksi reverberation. Jälkikaiunta muodostuu tuhansista äänen heijastumista huonetilassa, jotka vähitellen vaimentuvat kokonaan pois. Tavanomaisen kalustetun olohuoneen jälkikaiunta-aika on noin 0,5 - 1 sekuntia. Kalusteet, matot ja verhot lyhentävät jälkikaiunta-aikaa. Suuressa tilassa, esimerkiksi konsertti-tai kirkkosalissa jälkikaiunta-aika voi olla 2,5 sekuntia.

Tässä on yksi lyhyt, doing-ääni sellaisenaan, kuivana, kaiuttamattomana

Tässä sama doing-ääni on kaiutettu jälkikaiunnalla

Sana kaiku, englanniksi echo, tarkoittaa erillistä ääniheijastusta, joka heijastuu kuulijan korviin jostain kovasta ja laajasta pinnasta, joka on tarpeeksi kaukana. Tällainen on tyypillisesti korkea kallioseinä järven tai lammen takana.

Tässä alkuperäinen doing-ääni, jonka jälkeen kuuluu yksi kaiku

Ääni etenee 340 metriä sekunnissa. Kuulon ns. integraatioaika on noin 40 millisekuntia, joten aivan lähellä olevasta pinnasta saapuvaa heijastusta ei havaita kaikuna. Lyhyt viive muuttaa äänen luonnetta. Sellaisen voi kuulla esimerkiksi kylpyhuoneessa, kun ääni tärähtelee kovien kaakeloitujen seinäpintojen välillä.

Mellotron Riffissä

Tiistai 5.2.2019 - Eero Aro

Postiluukusta kopsahti uusi Riffi-lehti.

Siitä löytyy kirjoittani juttu Mellotron-instumentista. Tiedättehän, se vehje, joka soi progemusiikin kautena hyvin monien bändien levyillä ja keikoilla. Suomeen Mellotroneja ei ole kulkeutunut kovin monta, mutta muutama kuitenkin.

Täällä on kuva yhdestä Suomessa asuvasta Mellotron 400:stä.

Tämä biisi on vanha tuttu, siinä soi Mellotron:

SFF_introscore.jpg

Bell Tone Synth Works: How the Mellotron works? Alison Stout esittelee erittäin havainnollisesti Mellotron 400:n rakenteen ja toiminnan.

Vanhemmat kirjoitukset »