Tonfiks. Käsittelee ääntä.

Täydellistä audiorealismia

Tiistai 30.1.2018 - Eero Aro


Kodak_nauhamainos.jpg

Yllä on englantilaisessa Amateur Tape recording-lehdessä huhtikuussa 1964 julkaistu Kodakin ääninauhan mainos. Sivu 17. Sitä edeltävillä sivuilla on artikkeli Kodakin nauhanvalmistuksesta.

Vuonna 1964 tämä Kodakin kelanauha vaikutti varmasti erinomaiselta ja ostajat olivat ostokseensa tyytyväisiä. Mutta vähänpä Kodakilla silloin tiedettiin siitä, mitä heidän ääninauhalleen tulee tapahtumaan muutamien vuosikymmenien päästä. Sen materiaali on nimittäin asetaattia, joka hajoaa kemiallisesti itsekseen ajan kuluessa.

Minulla on yksi tällainen kela. Nauha katkeaa erittäin helposti jopa vain nauhuriin pujottaessa ja nauhaa soitettaessa se napsahtelee vähän väliä poikki, sillä nauha ei enää kestä vetorasitusta.

Toinen huono puoli on, että magnetoituva rautaoksidi irtoaa pohjamateriaalista ja nauhurin äänipää tukkiutuu nopeasti ja ääni muuttuu tummaksi mumellukseksi. Tyypillisesti äänipäät on asetaattinauhaa digitoidessa puhdistettava parin minuutin välein. Työ on siis hyvin hidasta. Kun oksidi irtoaa, niin seuraavalla soittokerralla äänenlaatu tulisi olemaan vielä huonompi. Nauha on siis parasta digitoida kerralla hyvin.

Mainoksessa kehutaan ko. nauhan Triple Play -version, sen ohuimman, olevan "erityisen kestävää".

Jälkiviisaasti voidaan ehkä todeta että "aikansa kutakin". Jos laatikoistasi löytyy asetaattinauha ja haluat sen digitoiduksi, niin nyt alkavat olla viimeiset ajat, jolloin sen voi vielä tehdä. Asetaattinauhan tunnistaa parhaiten siitä, että valo näkyy nauhakakun läpi. PVC-muovinauhan läpi valo ei näy. Asetaattinauhoja tekivät muutkin valmistajat.

Kodak_nauha.jpg