Tonfiks. Käsittelee ääntä.

Hyvin hurisee

Tiistai 9.10.2018 - Eero Aro


Käytännöllisesti katsoen aina kun restauroin vanhoja äänitteitä, vaimennan niistä hurinaa. Hurina on 50 hertsin verkkohurinaa, joka on peräisin sähkönsiirtoverkosta. Suomen sähköverkon nimellistaajuus on 50 hertsiä, niinkuin muuallakin Euroopassa. Esimerkiksi USA:ssa taajuus on 60 Hz.

Lähes kaikista radioista, nauhureista ja levysoittimista, jotka saivat sähkönsä töpselistä, kuului aikoinaan enemmän tai vähemmän hurinaa. Ennen Hi-Fi -aikoja pientä hurinaa ei pidetty oikein minään, oli ihan normaalia, että putkiradio alkoi hurista, kun se laitettiin päälle. Paristokäyttöiset laitteet taas, esimerkiksi kasettinauhurit, eivät tallentaneet hurinaa juuri ollenkaan. Mutta esimerkiksi mikrofonin viallinen johto saattoi aiheuttaa hurinaa.

Hurinahäiriö ei ole kovin vaikea poistettava, sillä sen taajuus on yleensä sama koko tallenteen keston ajan. Hurina vaimennetaan mahdollisimman kapealla kaistanpoistosuodattimella, joka säädetään äänitteen hurinan taajuudelle. Olennaista on huolehtia, että itse äänitteen bassoäänet eivät vaimene.

Tavallisin magnetofoninauhalla oleva hurina kuulostaa ja näyttää seuraavalta. Tässä esimerkkiäänessä on voimakas 50 hertsin perustaajuus ja sen lisäksi 150 ja 250 Hz harmoniset taajuudet. Myös muita korkeampia hurinataajuuden kerrannaisia on mukana, kuten tässäkin, mutta ne eivät yleensä ole häiritseviä. Tässä on spektrianalysaattorin kuva äänitteestä:

tavanomainen_hurina_spektri.jpg

Seuraavassa kuvassa on saman äänitteen spektrogrammi. Alalaidan oranssit voimakkaat vaakaviivat osoittavat hurinakomponentit:

tavanomainen_hurina_spektrogrammi.png

Tästä linkistä voit kuunnella itse äänitteen, sen kesto on viisi sekuntia.

Tallenteessa on harvoin vain pelkkä 50 hertsin perustaajuus. Lähes aina mukana on myös perustaajuuden kerrannaistaajuuksia, sekä harmonisia, että epäharmonisia. Vaimennettavaa löytyy myös 100, 150, 200, 250, 300, 400, 500 jne hertsin taajuuksilta, joskus kilohertseille saakka.

Vanhan ajan putkilaitteet hurisivat vain suhteellisen matalilla taajuuksilla, mutta nykyajan ns. hakkurivirtalähteet ne vasta pörräävät! Hakkurivirtalähteen paras tunnusmerkki on se, että se on pieni ja kevyt, sillä sen sisällä ei ole muuntajaa, jossa olisi rautasydän.

Taannoin sain siivottavakseni videoäänen, jossa hakkurivirtalähteen synnyttämät  häiriötaajuudet ylsivät jopa 25 kilohertsiin saakka, siis pitkästi yli ihmisen kuuloalueen. Vaimentelin hurinakomponentteja 18 kilohertsin paikkeille saakka, jonka jälkeen leikkasin kaikki sitä suuremmat taajuudet yhtä kaikki pois, kun en enää itsekään kuullut niin korkeita taajuuksia.

Tallenne oli bändihaastattelu, jonka kuvaaja oli joutunut tekemään olemattomalla varoitusajalla, eikä hän ehtinyt tarkistaa laitteitaan. Itse hakkurivirtalähde ei nähtävästi ollut viallinen, mutta kaluston eri osien maadoitukset, tai niiden puuttuminen aiheuttivat videon ääneen pahan häiriön. Haastateltavat matkustivat saman tien muille maille, joten haastattelua ei ollut mitenkään mahdollista uusia. Tässä on tämän äänitteen taajuusspektri, jokainen piikki on oma hurinakomponenttinsa.

laajakaistainen_hurina_spektri.jpg

Ja tässä spektrogrammi, se on vähän niin kuin nuottiviivasto toisensa päällä:

laajakaistainen_hurina_spektrogrammi.png

Tässä on viiden sekunnin ääninäyte tuosta laajakaistaisesta hurinasta.