Tonfiks. Käsittelee ääntä.

Mistä flyygelit tulevat?

Tiistai 20.11.2018 - Eero Aro


Vuonna 1990 pääsin käymään Steinwayn pianotehtaalla Hampurissa. Tehdaskäynti liittyi AES:n laitenäyttelyyn ja seminaariin.

Kiertokäynnillä kierrettiin sama reitti, jonka tuote kulkee sitä valmistettaessa, sillä erolla, että me kävelimme sen vajaassa tunnissa, mutta pianon rakentamiseen tarvitaan seitsemän vuotta, kun aloitetaan raaka-aineiden saapumisesta tehtaalle.

Aluksi käytiin alueella, jonne puutavara tuodaan ja varastoidaan. Näpsäisin valokuvan pihasta.

Tiikkia.jpg

Se olikin sitten ensimmäinen ja viimeinen kuva, jonka Steinwayn tehtaalla kuvasin, sillä kiertokäynnin vetäjä huomautti kohteliaasti, että kuvaaminen on kielletty ja komensi laittamaan kameran pois.

Kuvassa on Etelä-Amerikasta tuotuja tiikkipuutukkeja. Tukit sahataan lankuiksi, joita kuivataan katoksen alla ensin muutama vuosi ja sen jälkeen lämmitetyissä sisätiloissa useita vuosia lisää. Sitten kelvollisiksi katsotuista lankuista aletaan sahata rakennustyössä käytettäviä osia. Tiikin lisäksi Steinway muistaakseni käytti ainakin vaahteraa ja kuusta. En pidä kuvan julkaisemista suurena rikoksena nyt 28 vuoden jälkeen.

Steinwaylla ei ollut suuria halleja, kaikki tilat olivat suhteellisen pieniä työpajoja. Tila, jossa koottiin flyygelin kielten alla näkyvä puulevy, yksi tärkeimmistä osista, oli kiinnostava. Levy rakennetaan vierekkäin liimatuista rimoista. Rimat valitaan käsityönä niin, että vierekkäisten rimojen syyrakenne ja vuosikasvujen tiheys on mahdollisimman samanlainen. Rimat liimataan kyljittäin yhteen, jolloin muodostuu koko flyygelin pohjan täyttävä levy. Liiman kuivuttua levy höylätään ja hiotaan molemmin puolin tasaiseksi. Levyt varastoidaan kuivaan tilaan varsin pitkäksi ajaksi, saattoi olla vuodeksi. Varastoinnin jälkeen ammattimiehet valitsevat koputtelemalla ja silmämääräisesti osan pohjalevyistä Steinway-flyygelin pohjiksi. Suurin osa levyistä hylätään. Kysyin, mitä makkelitavaralle tapahtuu, meneekö se polttopuuksi. Vastaus kuului; Myymme ne edelleen. Tiedättehän, että on muitakin flyygelivalmistajia kuin Steinway? Mitään nimiä ei kuitenkaan suostuttu sanomaan.

Monen muunkin komponentin kohdalla tapahtui samanlaista valikointia, vain osa jo pitkälle jalostetuista osista eteni kokoonpanolinjalle ja loput hylättiin. Mielenkiintoista on se, että hylättyihinkin kappaleisiin oli tehty siihen mennessä jo paljon työtä ja niitä oli säilytetty ja kuivatettu jopa vuosien ajan.

Näimme myös kuinka flyygelin kaareva kehys rakennetaan useista puukerroksista taivuttamalla ja laminoimalla. Samoin kielten trimmaaminen pienten kiilojen avulla metallisesta rungosta koholle oli erityisen tarkkaa hommaa. Tämä työvaihe vaikuttaa kuulemma ratkaisevasti flyygelin sointiin. Sointi riippuu hyvin paljon siitä henkilöstä, joka sen tekee, sillä työ tehdään korvakuulolta ja käsin. Tämänkin yksityiskohdan takia jokaisella flyygelillä on oma persoonallinen sointinsa.

Ulkopinta lakataan useita kertoja, lakkakerroksia saattoi olla viisi tai seitsemän, en muista kuinka monta. Jokaisen kerroksen jälkeen pinta hiotaan. Lopullinen lakkaus on niin kestävä, että se kestää mm. iskuja ja kosteutta varsin hyvin. Kuulemma ainoa takuuvarma tapa tuhota Steinwayn lakkaus on viedä soitin pakkaseen pitkäksi ajaksi.

Kierroksen päätteeksi käytiin vielä "koeajosalissa", jossa oli paljon valmiita flyygeleitä, ehkä kymmenisen kappaletta. Se oli tila, jossa flyygelin ostaja voi rauhassa soittaa eri yksilöitä ja vertailla niitä. Kuulemma esimerkiksi kaupungit ja konserttisalit lähettävät jonkun asiantuntevan pianistin koeajamaan pianoja, ja hän vaikuttaa suuresti siihen, mikä pianoyksilö lopulta ostetaan.

Keikalta jäi loppujen lopuksi muistoksi tyhjä Steinwayn muovikassi. Yhtään puunpalasta, viritystappia tai höylänlastua en pistänyt taskuuni. Mitään gift-shopia tehtaalla ei silloin ollut.

steinway_kassi.jpg

"I went all the way to Hamburg and all I got was this lousy plastic bag."