Tonfiks. Käsittelee ääntä.

Mitä eroa on kaiulla?

Tiistai 12.2.2019 - Eero Aro


Äänenmiksaustöissä on tapana puhua "kaiusta". Suomenkielinen ammattislangi ei valitettavasti tee eroa kaiun ja jälkikaiunnan välillä, mutta työtä tehtäessä yleensä ymmärretään puolin ja toisin, kumpaa tarkoitetaan. Jos ei, niin sitten käytetään englanninkielistä terminologiaa, jota en itse kovin mielelläni suosi.

Useimmiten "kaiulla" tarkoitetaan studiopuhekielessä jälkikaiuntaa, englanniksi reverberation. Jälkikaiunta muodostuu tuhansista äänen heijastumista huonetilassa, jotka vähitellen vaimentuvat kokonaan pois. Tavanomaisen kalustetun olohuoneen jälkikaiunta-aika on noin 0,5 - 1 sekuntia. Kalusteet, matot ja verhot lyhentävät jälkikaiunta-aikaa. Suuressa tilassa, esimerkiksi konsertti-tai kirkkosalissa jälkikaiunta-aika voi olla 2,5 sekuntia.

Tässä on yksi lyhyt, doing-ääni sellaisenaan, kuivana, kaiuttamattomana

Tässä sama doing-ääni on kaiutettu jälkikaiunnalla

Sana kaiku, englanniksi echo, tarkoittaa erillistä ääniheijastusta, joka heijastuu kuulijan korviin jostain kovasta ja laajasta pinnasta, joka on tarpeeksi kaukana. Tällainen on tyypillisesti korkea kallioseinä järven tai lammen takana.

Tässä alkuperäinen doing-ääni, jonka jälkeen kuuluu yksi kaiku

Ääni etenee 340 metriä sekunnissa. Kuulon ns. integraatioaika on noin 40 millisekuntia, joten aivan lähellä olevasta pinnasta saapuvaa heijastusta ei havaita kaikuna. Lyhyt viive muuttaa äänen luonnetta. Sellaisen voi kuulla esimerkiksi kylpyhuoneessa, kun ääni tärähtelee kovien kaakeloitujen seinäpintojen välillä.